Huh!
Nyt mä sain sen tehtyä. Aloitin oman blogin! Haluan tällä tavalla tsempata omaa arjessa jaksamista, elämänmuutosta ja selkeyttää omia ajatuksiani.
Minä.
Olen ensisijaisesti äiti kolmelle pojalle. Iältään he ovat tänään 6v, 1v 8kk ja 9kk - pieniä nassikoita siis. Äitiys on se rooli, joka on yksi muiden joukossa, mutta silti kaikista tärkein. Välillä mä oon niin kyllästynyt ajattelemaan äitiyden syvimpää olemusta, perustelemaan kaiken maailman jyrkikataisille ja saulschubakoille facebookin välityksellä mun omaa mielipidettä kotiäitiydestä ja lapsiperheiden tukemisesta. Mä haluaisin ajatella ja kertoa aktiivisesti oman mielipiteeni, mutta mua turhauttaa tämän yhteiskunnan ongelmat ja se, että niiden ratkaisemiseksi ei tehdä mitään konkreettista ja jotain nopeavaikutteista! Tänään ahdistuin Israelin ja Palestinan kriisin miettimisestä. Miksi maailmassa ei vain voi olla rauha? Miksi soditaan? Miksi ei jaeta ja pidetä huolta heikommasta?
Tänään mä olisin halunnut paeta johonkin ideaaliuniversumiin. Sellaiseen maailmaan, jossa olisi kevyt olla, ihmiset olisivat suvaitsevaisia, ystävällisä ja jakaisivat omastaan. Siellä ei olisi nälänhätää, sotia, väkivaltaa tai pahaa oloa kenelläkään. Siellä saisi olla juuri sellainen kuin on! Mä itse olisin siellä rauhallinen, mulla olisi helpompi olla. Työ, perhe-elämän hektisyys, rahahuolet tai ulkonäköpaineet eivät rasittaisi mua. Mä jaksaisin ja olisin elinvoimaa täynnä.
Tällä hetkellä koen itseni uupuneeksi ja epäonnistuneeksi. Koen arjen kiireiseksi, kuormittavaksi enkä pysty täyttämään itselleni asettamia vaatimuksia. Konkreettiseksi esimerkiksi voin heittää sen, että monta päivää on mennyt asioita hoitaen. Juniorin lääkärikäynnit, omat tapaamiset ja kaikki ekstra ovat täyttäneet useamman viikon siten, että normaaliarki on ollut poikkeuksellista. Yleensähän mä oon aina kotona! No, ehkä tämä on sitä normaaliarkea tällä hetkellä. En ole edes saanut tsempattua syömisten suhteen (taas itsepettymys!). Mulla on kisa pystyssä neljän muun läheisen kanssa ja jouluna puolessa vuodessa eniten laihduttanut voittaa 200€. Joo, mä johdan (huimalla -8,5kg:n pudotuksella), mutta oon vain lusmunnut ja lorvaillut monta viikkoa!!! Paino ei sinänsä oo noussut, mutta viikonloput on keränneet nesteitä.
No tämä laiduttaminenkin on vain mun oma vaatimus itselleni. Tai kyseessä ei oikeastaan ole laihdutus, vaan elämäntapojen muutos. Mutta kuitenkin sen tarkoituksena on mahtua koon 38/M vaatteisiin. Tällä hetkellä vaatekoko on 42/L. Mua niin raivostuttaa se L!!!! LARGE! Iso! Valtava! Yksissä alkkareissa luki kissankokoisin kirjaimin LARGE, meinasin itkeä. Pitikö sekin oikein kirjoittaa tikkukirjaimin? Miksi ei pelkkä pieni lappo, jossa voisi olla sievä, kenties kaunokirjaimin kirjoitettu L.
Mä todellakin haluan muutosta mun elämään. Uudet tuulet alkaa kyllä puhaltamaan, kun aloitan pitkän sairaanjoitajan sijaisuuden tammikuulla, mutta jotain lisää - mitä? Pienempi minä? Tasapainoinen ihminen? Äiti, jonka pinna on kilometrin pituinen? Phaaaah!
Tupakkakin olisi fiksua tumpata jossain vaiheessa. KOSKA?
Meidän suvussa on II tyypin diabetes vahvana geeneissä, joten onhan se helvetin fiksua katsoa mitä suuhun laittaa ja hillitä sitä (varsinkin mulle ongelmallista) keskivartalolihavuutta.
Mä haluaisin jonnekkin Tiibetin munkkien sekaan lotus-asentoon lataamaan akkuja, miettimään elämää, henkisyyttä, omaa itseäni, löytää se ja saada rauha sisälle.
Siksi voinkin varmaan käydä morjestamassa Nukkumattia, josko se antaisi mun käydä unimaailmassa pintaa syvemmällä.
Sincerely
Rive
Kommentit